Dinners with democrats

Eleanor Roosevelt sanoi minulle: Tee joka päivä yksi asia, joka pelottaa sinua.
Busseissa on helppoa, kampuksella on turvallista, kadut ovat tuttuja ja ennalta-arvattavia. Vietän näissä paikoissa taas yhden helpon päivän. Mutta kun tulen kotiin, vuokraemäntäni kutsuu minut illalliselle itsensä ja professori-kollegansa kanssa.

Hän on pitkä ja matalaääninen nainen, joka kuuntelee omassa kerroksessaan sinfonioita. Hän on vakava ja lempeä, hymähtelee lempeän toruvasti, kun katson televisiota ja uhittelen, että
vieläpä rakastan kaikenlaisia tyhjäpäisiä sarjoja. (Mutta sinähän olet kirjallisuuden opiskelija!) Hän kertoo, että ennen minua huoneessani on asunut romanialainen, joka on pelännyt kuollakseen tätä kaupunkia, ja Amerikkaa.

Minä en aio tulla siksi romanialaiseksi, vaikka nyt minua pelottaa. Naamioidun illallisille Simone de Beauvoiriksi, jotta olo olisi turvallisempi: tiukan paikan tullen voin heittäytyä hankalaksi ja eurooppalaiseksi.

Toinen professori tulee sisään ja lyyhistyy tuoliin kertomaan viimeöisestä painajaisestaan. Se koski vaaleja, tietysti. Nämä professorit ovat demokraatteja, ja he ovat tosissaan. He eivät ole valmiita vitsailemaan asiasta, joten Simone de Beauvoir yrittää pitää suunsa. Syömme luomupastaa, tässä osavaltiossa kasvaneista kurpitsoista tehtyä salaattia ja Fazerin sinistä, vaikka rouvat sanovat, että se ei ole terveellistä. He tekevät suunnitelmia pahimman varalle: toisella on sukujuuria Euroopassa, toisella Etelä-Amerikassa. He ovat valmiita lähtemään. Mutta miksi sinä halusit tulla tänne, dear?

Alakerrassa rouvat soittavat pianoa ja keskustelevat kiivaasti myöhään yöhön. En uskalla avata televisiota, en edes kirjojani.

Tässä talossa asuu toinenkin vuokralainen. Hän on amerikkalainen jatko-opiskelija, joka hymyilee valloittavasti ja tuntuu olevan aina menossa jonnekin. Hän on biologi, rakastaa sieniä, vihaa autoja, ostoskeskuksia. aseita. Hän kävelee kampukselle ja takaisin joka päivä ja tekee oman kasvisruokansa. Hän nauraa lempeästi turhamaiselle eurooppalaiselle, jolla on joinakin päivinä vähän vaikeaa, koska Amerikassa myydään vain rumia kenkiä (ja amerikkalisten jalat ovat isot!). Eräänä iltana, kun eurooppalainen on ollut taas kaiken päivää kirpputoreilla ja vintageliikkeissä, biologi pyytää hänet mukaansa opiskelijajuhliin. Se on pelottavaa, mutta silloin Eleanor taas kuiskuttaa korvaan.

Minulla ei ole aikaa pukeutua miksikään. Olemme pian toisella puolen kaupunkia, siinä kaupunginosista kauneimmassa, lämmin tuuli puhaltaa suurten ja söpöisten puutalojen välissä ja pian puutarhan ylle, lentokoneiden lomaan, nousee kuu. Sisään tulee olutlaatikoineen amerikkalaisopiskelijoita, jotka aloittavat tohkeisen poliittisen katsauksensa heti kynnyksellä. He ovat, kaikki, demokraatteja. He kiroilevat, voihkivat ja imitoivat Sarah Palinia. Ja huokaavat: voi, Skandinavia, sosiaalidemokratia ja aborttivapaus! Skandinaavi hymyilee kohteliaasti ja yrittää jotakin vastalauseen tapaista, mutta hän on, tietysti, liian hidas. Syömme kasvishampurilaisia, tässä osavaltiossa kasvaneita hedelmiä. Kukaan ei tule liian juovuksiin. Yöllä mainio julkinen liikenne tulee viemään meidät turvallisesti kotiin – vaikka yhtä turvallista olisi kävelläkin.

Miksi halusit tulla tänne? Siitä osaan puhua sinä yönä vaikka kuinka pitkästi.